Kuikan huutoja

Päätimme jo vuosi sitten, että menisimme seuraavana kesänä yhdessä Lappiin. Kohteen valinta ei ollut niin yksinkertaista, mutta lopulta T päätti Paistunturien erämaan olevan otollinen kohde minulle ensikertalaiselle Lapinvaeltajalle (tässä ei nyt oteta lukuun hiihtovaellusta Pallas-Ylläkselle jokunen vuosi sitten). Suunnittelua teimme oikeastaan vain muutamana päivänä ja pieni huoli reissun jonkinlaisesta epäonnistumisesta vaivasi. Matkaan kuitenkin päästiin perjantai-iltana 22.8. töitteni jälkeen. Ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla Ouluun, jonne sitten saavuimme pilkkopimeässä. Valitsemamme yöpaikka sijaitsi jollakin suojelualueella noin 20 kilometriä Oulun keskustasta, mutta emme enää kumpikaan muista paikan nimeä. Alueella virtasi koski ja olisi pitänyt olla monia laavuja. Emme kuitenkaan pimeässä löytäneet laavua ja lopulta pystytimme kupoliteltan kosken varren polulle ja toivoimme, etteivät kalastajat tulisi ainakaan kovin aikaisin lohia narraamaan. Näkymä Utsjoelle ja viel...

Aamusta oli yhtä jos toistakin ohjelmaa, mutta iltapäivällä veri veti jälleen kovasti ulos luontoon loppukesän tunnelmia tarkastelemaan. Päätimme ajella Sipoonkorven kansallispuiston pohjoisosaan ja koittaa bongata sieltä pari ketoa ja mielenkiintoisia lajeja. Neitoperhonen Kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että ensimmäinen paikka, jota koitimme, oli auttamattomasti metsittynyt ja heinittynyt eikä niitystä ollut tietoakaan. Toinen T:n muistama kohde sen sijaan oli lähes tuhoutunut kansallispuistotöiden lomassa ja haudattu kivimurskaan. Päällystetyn entisen kedon reunoilla oli kuitenkin vielä elämää. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi komeaan keisarinviittaan, joita paikalla liihotteli ja ruokaili kaksi. Lisäksi purtojuuren kukissa touhusi lukuisia kimalaisia ja joitain neitoperhosia ja kukkakärpäsiä. Paikalla hääri myös joukko hämähäkkejä sekä todennäköidesti niittyluteen nymfejä. Keisarinviitta Luteem nymfi Kultakuoriainen