Päätimme jo vuosi sitten, että menisimme seuraavana kesänä yhdessä Lappiin. Kohteen valinta ei ollut niin yksinkertaista, mutta lopulta T päätti Paistunturien erämaan olevan otollinen kohde minulle ensikertalaiselle Lapinvaeltajalle (tässä ei nyt oteta lukuun hiihtovaellusta Pallas-Ylläkselle jokunen vuosi sitten). Suunnittelua teimme oikeastaan vain muutamana päivänä ja pieni huoli reissun jonkinlaisesta epäonnistumisesta vaivasi. Matkaan kuitenkin päästiin perjantai-iltana 22.8. töitteni jälkeen. Ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla Ouluun, jonne sitten saavuimme pilkkopimeässä. Valitsemamme yöpaikka sijaitsi jollakin suojelualueella noin 20 kilometriä Oulun keskustasta, mutta emme enää kumpikaan muista paikan nimeä. Alueella virtasi koski ja olisi pitänyt olla monia laavuja. Emme kuitenkaan pimeässä löytäneet laavua ja lopulta pystytimme kupoliteltan kosken varren polulle ja toivoimme, etteivät kalastajat tulisi ainakaan kovin aikaisin lohia narraamaan.
 |
| Näkymä Utsjoelle ja vielä kohtuu puhtoinen vaeltaja |
Ketään ei tullut ja lauantaiaamuna söimme pikaisen aamiaisen, pakkasimme tavarat ja jatkoimme kohti Utsjokea. Ajoa kesti ja kesti ja porojakin näkyi tiellä heti poronhoitoalueelle saavuttuamme. Viimein illalla saavutimme määränpäämme Utsjoen keskustassa sijaitsevan luontotalon parkkipaikan. Siinä sitten latasimme kantamukset matkaan ja sukelsimme odottavin tunnelmin tunturikoivikkoon jättäen auton odottamaan muutaman päivän päässä siintävää paluutamme. Koivikon loputtua ympärillemme aukesi karuhko tunturimaisema ja saimme komean näköalan Utsjoelle. Siitä sitten poroaidan sisäpuolelle ja kohti tuntematonta. Ensimmäinen etappimme olisi lähellä, sillä ilta ja hämärä alkoi jälleen laskeutua. Vaelluksemme alkoi Utsjoen retkeilyreittiä pitkin, jolta emme tuona ensimmäisenä päivänä poikenneetkaan. Olimme harkinneet yöpymistä ensimmäisellä nuotiopaikalla, mutta jokin toinen pariskunta oli sinne jo ehtinyt, joten sujahdimme ohitse vain kättä heilauttaen. Kiipesimme parin mäen yli ja saavuimme ensimmäille tunturilammelle. Sen rantaan sitten pystytimme Akan ja aloimme iltapuuhiin. Väsymys painoi raskaan ajon jäljiltä, joten mitään ihmeitä ei jaksanut tehdä.
 |
| Yöpymispaikkamme soisen tunturilammen rannalla. |
Seuraavana aamuna söimme rauhassa aamiaisen ja lähdimme upeaan aurinkoiseen säähän kulkemaan. Kulkemamme polku alkoi jo tympiä ja suunnitelmiemme mukaisesti erosimme siltä kohti polutonta erämaata. Ensimmäinen itseänikin yllättänyt asia oli, että alueella oli todella helppo suunnistaa. Jokainen huippu ja lammikko oli siellä, missä pitikin kartan mukaan. Maasto oli lisäksi rikollisen helppokulkuista eikä rinkkakaan tuntunut painavan. Aurinko paistoi ja kaikki tuntui täydelliseltä. Norjan puolella erottui joitain lumenviipymiäkin, Suomen puolella sellaisia ei ollut. Vaelluksemme jatkui tuon sunnuntaisen päivän ajan siis rauhaisissa merkeissä, joskin pientä kinaa suunnistamisestakin saatiin aikaiseksi. Maisemat kuitenkin hurmasivat ja jaksoin innostua jokaisesta näkemästämme porostakin...
 |
|
Päivällä pysähdyimme evästämään pienelle kirkkaalle tunturilamme ja siinä istuessamme tuli hauska ilmio. Kova kohina takanamme viesti jonkin lähestyvän. Se osoittautui hassuksi pieneksi pyörteeksi, joka kohisutti heinikkoa ja päätyi edessämme olleeseen lampeen. Muuten tyynessä ja aurinkoisessa säässä pieni "pyörremyräkkä" hämmästytti ja toi mieleen shamaanit henkivaelluksineen. Muinaisia henkiä vaikuttivat olevan myös meitä alati jostain tarkkailevat porot.
 |
| Pyörre eteni tähän lampeen, mutta emme ehtineet kuvata sitä. |
Iltapäivällä leiriydyimme jälleen tunturilammen rantaan. Tällä kertaa lampi oli kohtalaisen suuri ja kivinen. Koska aurinko paistoi vielä korkealta, lähdimme kevennetyin varustein kiipeämään läheisille huipuille Njálabietjojohgeasoaiville... Eteemme aukenivat tähän asti komeimmat maisemat, vasta-aurinkoon tosin. Aikamme kuvailtuamme ja istuskeltuamme lähdimme palaamaan telttapaikalle laskevassa auringossa. Maisema kellertyi kauniisti eikä kamera tehnyt oikeutta näkymille.
 |
| Teltta häämöttää lammen rannalla. |
 |
| Aurinko laskee tunturin taa. |
Seuraava päivä valkeni sateisena ja vietimme jonkin aikaa teltassa kokkaillen aamiaista. Myös yöllä oli satanut ja liikkeelle lähteminen tuntui hieman nihkeältä tähän asti jatkuneeseen auringonpaisteiseen säähän nähden. Viimein kuitenkin saimme itsemme ja tavaramme koottua ja lähdimme sumuiseen tunturiin tallustamaan. Olimme päättäneet ylittää Kuoppilasjoen jostain kohtaa ja kipaista sen takana häämöttäville korkeammille tuntureille ja suuremmille soille. Kuljimme aluksi joen korkealle reunamalle, josta eteemme tuli komea sumuseinä.
 |
| Kivikkoista rinnettä |
 |
| Ruokailupysähdys puron varrella |
Loppuajalta tulikin otettua hyvin vähän kuvia. Kulkemamme reitti oli melko hankalaa maastoa ja vettäkin tipahteli hieman, mutta hyvin vähällä sateella pääsimme. Kuljimme loppumatkan lähinnä Utsjoen vaellusreittiä pitkin ja vietimme viimeisen telttayömme samalla paikalla kuin ensimmäisen, joskin porot olivat tehneet tarpeitaan parhaalle teltanpaikalle. Vaelluksemme viimeisenä aamuna söimme ja tarvoimme sitten tuttua polkua pitkin takaisin luontokeskuksen parkkipaikalle, jossa automme odotti. Matkamme ei kuitenkaan päättynyt, vaan jatkoimme vielä kahdeksi päiväksi Norjan puolelle ennen siirtymistä Rovaniemen Antinmukkan mökille nauttimaan saunasta. Kirjoittelen Norjan reissusta erillisen postauksen blogiin, jahka ennätän.
Paistunturien erämaata voin kuitenkin lämpimästi suositella vaeltajalle kuin vaeltajalle. Maasto on melko helppokulkuista ja suunnistaminen helppoa. Näköalat ovat hienot ja melko karut, soita ja tuntureita riittää. Myös eläimiä näkyi ainakin meidän reissulla ihan mukavasti, esimerkiksi kapustarintoja, jänis, poroja, joitain muita lintuja jne.
Kommentit
Lähetä kommentti