Kuikan huutoja

On muodostunut jo perinteeksi, että käymme katsomassa koskikaroja talvella. Tänä vuonna retkemme suuntautui jälleen Nurmijärven Myllykoskelle ja Pikkukoskelle. Päivä oli pilvinen ja lämpötila hieman pakkasen puolella. Koskikara ei antanut odottaa, vaan oli vastassa lähes ensimmäisellä kohdalla, jonne polkua kuljimme. Paikalla oli kaksikin karaa, jotka sukeltelivat jään reunalta veteen. Kulutin hetken lintujen kuvaamiseen ja ajattelin saavani vielä paluumatkalla parempia kuvia.  Koskikara näyttäytyi heti alkumatkasta. Jatkoimme joen vartta pitkin kohti Pikkukoskea, missä myös on ollut aiemmin koskikara. Matkalla kohtasimme muutaman muunkin ulkoilijan, mutta mitään hirmuista väenpaljoutta paikalla ei tuntunut olevan. Pysähdyimme polun varrella havainnoimaan paria käpylintua, kuulimme palokärjen ja näimme parven joitain pikkulintuja sekä käpytikan. Käpylinnut varsinkin olivat mukava havainto, kun niitä ei yleensä tule nähtyä. Pikkukoskella ei kuitenkaan pettymykseksemme...

Tuli taas pitkästä aikaa lähdettyä ulos tuulettumaan (tai savustumaan...). Tarkoituksemme oli poiketa Kytäjä-Usmin ulkoilualueen jollekin laavulle. Ensin yritimme mennä Kaksoislammille, mutta yritys epäonnistui, sillä lähinnä olleet parkkipaikat olivat sallittuja vain päiväkäyttöön eikä autoa siis voinut turvallisin mielin jättää niille. Muutimme sitten suunnitelmaa ja menimme alueen toiselle puolelle Kytäjäntien varressa olevalle parkkipaikalle, jossa oli yksi asuntoauto.  Alue koostuu metsäautoteistä eikä sinänsä hivele silmää. Koiranulkoiluttajalle varmaan otollisempi paikka kuin retkeilijälle. Joka tapauksessa patikoimme noin 2,6 km Iso-Haiskari-järven rannalla sijaitsevalle tulipaikalle ja laavulle. Järven rantaa kulki myös perinteisempi kinttupolku, mutta siitä sai nauttia melko vähän aikaa. Laavu oli meihin "selin" tullessamme paikalle ja siellä istuskeli iltaa keski-ikäinen mies. Hän sanoi kuitenkin olevansa pian lähdössä asuntoautolleen ja liityimme sitten valmi...