Kuikan huutoja

Joka kerta, kun tänne kirjoitan, tuntuu, että edellisestä kerrasta on hyvin pitkä aika. Niin nytkin. Emme ole tehneet kovin suuria retkiä viime kuukausina, mutta olemme kyllä olleet ulkona lähes päivittäin. Pari viikkoa sitten teimme kuitenkin pienen sieniretken Sipooseen Pohjois-Paippisiin Kummelbergenille. Auton jätimme merkityn reitin päähän tien varteen ja lähdimme reppuinemme tallustamaan polkua pitkin. Iloksemme löysimme pian isot määrät karvarouskuja äidilleni vietäväksi ja matka jatkui tutkiskellen muita sieniä. Niitähän riitti. Evästimme pellon laidassa eikä hirvikärpäsiäkään näkynyt kuin pari. Kiersimme ympyräreitin takaisin autolle illan jo alkaessa hämärtää.Maastossa olisi ollut paljonkin polkuja ja metsää riittäisi pidemmänkin matkan tarpomiseen. Vaikka kohde sinällään vaikuttaa melko rauhalliselta ja rakentamattomalta, kohtasimme parit sienestäjät tälläkin reissulla. Itse "vuorelle" asti emme ehtineet tällä kertaa, kenties joskus myöhemmin. Olemme kaksin käyne...

Kevät tulee ja retkeilyinto heräilee jälleen. Talvi meni lähiluonnossa pyrähdellen tai latuja hiihdellen eikä muuhun oikein tuntunut olevan aikaa. Nyt pääsiäisen kynnyksellä kunnostauduimme ja pakkasimme taaperon ja itsemme autoon ja hurautimme Nurmijärven Myllykoskelle. Ajatuksena oli kulkea kosken viertä ja syödä eväät jossain. Koskikaroista pitävänä elättelin myös toivoa, että pastori näyttäytyisi. Tyttäreni oli ensimmäistä kertaa Myllykoskella nyt ja mieleen tuntui jäävän virtaava vesi. Aloitimme kurkistelemalla koskea korkealta sillalta, jolla en edes tyttöä uskaltanut maahan laskea, kun touhottaja varmaan olisi sujahtanut suoraan kaiteiden välistä alas. Jatkoimme siis pikaisesti retkeilypolulle pitkin koskenvartta. Ensimmäisellä nuotiopaikalla taapero halusi istahtaa penkille ja se sallittiin. Sovittiin, että eväät syötäisiin vähän myöhemmin. Mutta niinpä näyttäytyi heti alkajaisiksi ensimmäisellä virtapaikalla jo itse koskikarakin. Retki vaikutti siis onnistuneelta jo alkuu...

Pitkästä aikaa teimme retken ihan kaksistaan ja kohteeksi valikoitui Porkkalanniemen kupeessa sijaitseva pieni Linlon saari. Saarelle pääsee siltaa pitkin kävellen, joten venettä tai jäätä ei tarvita. Itse en ollut aiemmin paikassa käynyt, joten odotin innolla retkeä. Autolla pääsee sillan luo pienelle venesatama-alueelle, josta sitten helposti sillan yli retkeilemään.  Kuljimme saaren länsi-rantaa polkua pitkin ja välillä pysähdyimme ihailemaan auringonpaisteen heijastumista merivedestä ja saaren monipuolista luontoa kuusimetsistä rantakallioon. Saari on ulkoilualue, jossa on huollettuja tulentekopaikkoja useita. Liikkeellä oli lisäksemme paljon väkeä ja erityisesti lapsiperheitä paistamassa makkaraa. Jätimme tällä kertaa nuotiot tekemättä ja tyydyimme pitämään evästauon rantakalliolla aaltojen liplatusta kuunnellen. Pakkasta ei juuri ollut, ehkä aavistuksen nollan alapuolella, joten sää oli mitä parhain patikointiin. Paluumatkalla kiipesimme saaren keskellä olevalle kuk...