13.7.-19.7. Kesävaellus Käsivarren erämaassa

Palasin lauantaiaamuna Ahvenanmaalta härmäkartoituksesta ja jo maanantaina automme suuntasi kohti Kilpisjärveä ja Käsivarteen suunniteltua vaellusta. Sääennusteet lupasivat sateetonta mutta koleaa säätä ja siitä saimmekin nauttia lähes koko reissun ajan.

Maanantaipäivän etappina oli yöpyminen Simossa Martimoaavalla, jonne saavuimmekin hyvissä ajoin. Kävelimme luontopolun suolla ja kävimme ihailemassa Martimojärveä, jonka rantaan olisi ollut upeaa saada teltta. Matkaa parkkipaikalle oli kuitenkin lähes kolme kilometriä ja seuraavana päivänä tarkoitus jatkaa hyvissä ajoin matkaa, joten pystytimme teltan parkkipaikan kupeessa olevaan keittokatokseen. Muualta ei juuri tasaista pohjaa tuntunut löytyvän. Itikoita oli metsässä melkoisesti, mutta itse suolla ne eivät juuri häirinneet. Luontopolun varrella näimme kurkia ja joitain kirvisiä, mutta pääasiassa oli hiljaista.

1. päivä tunturissa - kohti Termisjärveä

Seuraavana päivänä pyyhälsimmekin Kilpisjärvelle. Siellä jätimme auton luontotalon pihaan, pakkasimme tavaramme ja lähdimme nousemaan tunturiin. Sää oli lämmin ja aurinkoinen ja muitakin retkeilijöitä oli jonkin verran liikkeellä. Rinkat tuntuivat painavilta ja jälkeenpäin ajatellen olisi jotain voinut jättää ehkä poiskin. Upeat tunturimaisemat avautuivat kunnolla, kun pääsimme hieman ylemmäs Saanan edustalle. Ajaessa maisemia olikin saanut ihailla jo hyvän aikaa ennen saapumista Kilpisjärvelle, toisin kuin päälaelle mentäessä.

Saanan edustalta tunturiin.

Olimme päättäneet kulkea alkumatkan kalottireittiä pitkin ja kääntyä sitten omille teillemme kohti Termisjärveä. Koska Termisjärvelläkin on autiotupa, johti sinnekin melkoinen valtatie. Poistuimme polulta kuitenkin kulkeaksemme ensimmäiselle yöpaikallemme Muurivaaran kupeessa olevalle järvelle, jonne saavuimmekin melko uupuneina, vaikka päivä ei ollutkaan ollut kovin pitkä kävellyn matkan osalta. Hyttysiä ilmaantui kuin tyhjästä teltan pystytykseen. Niitä sai kauhoa myös teltasta, kun olimme saaneet sen pystyyn. Paikka oli melko muhkurainen, mutta kelpasi.

Termisjärvi

Leinikkejä tunturissa

Liekovarpio

2. päivä tunturissa - Salmikuru, kasveja ja piekanoja

Seuraavana päivänä jatkoimme vielä kohti Termisjärveä tarkoituksenamme käydä läheisellä Salmikurulla. Kuru oli varsin komea ja sen kruunasivat piekanat, jotka lensivät sen yllä huudellen. Matkamme jatkoi kivisessä maastossa Jagon Antte varrin kupeessa olevalle järvelle. Päivän viimeinen etappi oli jännittävä. Laskeuduimme tunturin rinnettä valtavien kivien seassa ja toivoimme, ettemme horjahtaisi tai taittaisi nilkkojamme. Telttaan päästyämme tunnelma oli helpottunut. Juuri tuo etappi taisikin jäädä reissun mieleenpainuvimmaksi. Päivän aikana olimme lisäksi nähneet lisää piekanoja ja tunturikihuja. Kasveja ei ollut ihan niin paljon kuin olimme toivoneet, mutta jonkin verran kuitenkin. Kesä oli tunturissa hieman myöhässä eivätkä kaikki olleet vielä ehtineet edes kukkaan.

Salmikuru

Uuvana

Metsätähti

Nurmitatar

Lapinkuusio

Lapinorvokki

Sielikkö

3. päivä tunturissa - poroja ja joenylityksiä

Yöpaikkamme oli varsin onnistunut, sillä jäimme järven kivisen rannan sijaan läheisen puron rantaan. Maa oli todella tasainen ja pehmeä. Aamulla herättyämme jatkoimme jälleen taivallusta kohti pohjoista. Kuljimme läheisen palsasuon laitaa ja näimme matkan varrella muun muassa keräkurmitsoja ja rauhallisesti poseeraavan tunturikihun.

Tunturikihu

 






















Myös joitain muita kulkijoita näytti olevan suolla, joten tyydyimme vain ohittamaan sen. Evästelemään pysähdyimme joen varrella ja siitä saimmekin katsella valtavaa porotokkaa vastapäisellä tasangolla. Joen ylitys osoittautui haasteelliseksi, sillä vettä oli paljon ja virtaustakin paikoin. Kuljimme pajukon reunaa, kunnes löysimme paikan, josta pääsimme ylittämään virran. Reittimme ristesi kalottireitin kanssa, mutta jatkoimme vain eteenpäin Kahperusvaarojen juurelle. Matkan katkaisi jälleen koski, Siktakuru, jonka T ylitti testaten kenkiensä vedenpitävyyttä ja minä tyydyin kiertämään pitkän matkan välttyäkseni kahlaamiselta. Ylityspaikka löytyi lopulta, mutta jouduin matkalla ylittämään pari muutakin uomaa. Maasto vaikutti myös Kahperusvaarojen edustalla hyvin kivikkoiselta ja jouduimme etsiskelemään sopivaa telttapaikkaa. Viimein sellaisen löysimmekin pienen lammen melko pienen lammen rannalta. Päivä oli jokseenkin ollut hankala pajukkoineen ja jokien kiertämisineen, vaikka matkaa ei ollut ollut paljon.

Tunturikohokki

Arhikki

Siniyökönlehti

Kahpelusvaarat

4. päivä tunturissa -Poroja aamutuimaan ja Kalottireitille

Aamulla heräsimme porojen röhkintään teltan ulkopuolella ja kurkistus ulos selvitti, että kokonainen tokka oli tullut lammelle juomaan. Porot käyskentelivät teltan lähistöllä jonkin aikaa ja hävisivät sitten jonnekin. Aamiaisen jälkeen pakkasimme jälleen kamamme ja palasimme hieman tulosuuntaamme liittyäksemme kalottireitille paluumatkaa varten.

Kalottireittiä takaisin Kilpisjärvelle päin.

 Loppupäivän kuljimme reittiä pitkin havaiten sen monin paikoin kivikkoiseksi ja hankalaksi kävellä. Reitin varrella avautuivat myös paikoitellen komeat tunturimaisemat, joten ei sinänsä tarvitse ihmetellä reitin suosiota. Reitti kulki lisäksi värikkään kukkakedon tai ehkä lapinvuokkokankaan poikki ja saimme paljon kuvattavaa. Lämmin tunturien välinen jokilaakso näytti olevan lapin pienille kasveille suotuisa kasvupaikka.

Lapinvuokko

Sopuli poseerasi reitin varrella.

Lumen viipymiä oli paikoin.

Lopulta ylitimme joen ja jatkoimme ylemmäs, jolloin kukat jäivät taa ja polun varrelle osui muutama lumenviipymä. Joen varrella näimme linnuista ainakin tyllin ja pulmusia. Muita retkeilijöitä tuli jokunen vastaan. Guonjarvarrin rinteessä pidimme evästauon ja saimme katsella pulmusen peseytymistä lammessa. Matka jatkui leikaten hieman Norjankin puolelle. Helpoksi ajateltu päivä venyikin telttapaikkaa etsittäessä. Ohitimme Salmijärven autiotuvan, mutta maasto oli todella kivistä ja rannat epätasaisia. Viimein saimme telttamme aivan vesirajaan suuren Coahpejavrin rannalle. Toivoimme, ettei tuuli kävisi poikittaiseen telttaamme liikaa. Yö oli onneksi tyyni ja illalla saimme kuulla järveltä myös kuikan huutoja.

Telttapaikka Coahpejavrin rannalla.

5. päivä tunturissa - Jehkas

Aamulla suuntasimme vielä polkua pitkin kohti Kilpisjärveä ja Jehkas-tunturia, jonka rinteen lammilla aioimme yöpyä. Matkalla meille avautui suuri kukkainen laakso poroaidan takana ja tietenkin oli taas kuvattava. Kapustarinnat huutelivat, mutta muuten oli lintujen osalta melko hiljaista.

Nousimme korkeammalle tunturiin löysimme tasaisen, mutta hieman kostan telttapaikan pienten suolampien ja tunturipuron välistä. Lähes heti teltan pystytettyämme lähdimme vielä iltakävelylle kevennetyin varustein. Heti seuraavilla lammilla meitä ilahduttivat kaksi vesipääskyä ja punajalkaviklo sekä mahdollisesti liro. Myös tylli kävi näyttäytymässä. 

Pääsimme lopulta Jehkasin päälle kaksoistunturin keskeltä ja kuljimme sitten hieman oikealle, mutta maastossa ei ollut juuri mitään mielenkiintoista. Alas lähtiessämme yllätimme kiirunapoikueen ja havaitsimme emonkin aivan vierestämme hyvin maastoutuneena. Vielä alemmas tultuamme näimme joitain kasveja, joista saimme jälleen napattua kuvia. Päivä tuntui melko onnistuneelta ja iltaretkiä olisi voinut tehdä muinakin päivinä.

Opra

Tähtirikko

Pussikämmekkä

Jehkas

6. päivä tunturissa - Kullerometsästä Kilpisjärvelle 

Pakkasimme vaellustelttamme viimeisen kerran tällä reissulla (seuraavat kaksi yötä vietimme pienemmässä retkiteltassamme tien päällä). Yöllä satoi vettä, mutta lähtöhetkeemme mennessä sade oli tauonnut. Pilvet kuitenkin roikkuivat tuntureiden yllä ja Saanakin oli hävinnyt niiden taa. Kuljimme kohti Tsaikaljärveä, jonka luota pääsisimme laskeutumaan luontotalon parkkipaikalle. Matka oli ehkä pidempi, kuin mitä olimme ajatelleet. Kivikkoa riitti. Saavuttuamme järven lähistölle lähdimme kiertämään sitä tunturikoivikon liepeillä. Iloksemme puron varressa koivikossa kasvoi paljon kulleroa ja muita kostean paikan kasveja, kuten kurjenpolvea ja peuranvirnaa sekä puna-ailakkia.

Kulleroketo

Lopulta tulimme kohtaan, missä löytämämme Saanan reitti ylitti puron. Vettä oli kuitenkin paljon ja virtaus kova eikä korkean kiven päälle asetettu lankku innostanut. Siirsimme siis painavaa lankkua parempaan kohtaan ja se oli melkoinen ponnistus. Onnistuimme kuitenkin ja pääsimme kuivin jaloin vastarannalle ja vaelluksemme alkoi olla päätöksessään. Taivalsimme vielä alas järven liepeiltä ja saimme havainnon myös sinirinnasta aivan loppumetreillä.

Lullelaakson luontopolku Norjan puolella

Matkamme jatkui Kilpisjärven kaupan kautta autolla Norjan puolelle, jossa ensimmäisenä pysähdyimme Lullelaakson luontopolulla, jolla olisi pitänyt kasvaa kämmeköitä. Tikankonteista oli joku kuitenkin napsinut kukat ja muita ei edes näkynyt. Sen sijaan talvikkeja oli mukavasti, niin isotalvikki, tähtitalvikki kuin nuokkutalvikkikin tallentuivat kameroihin. 2,5 km pituisella lenkillä oli keittokatos sekä tauluja kertoen myös huonolla suomella erinäisistä kasveista ja tapahtumista alueella. Myös koski oli tärkeässä osassa polun varrella. Esitteen mukaan paikka on Norjan vähäsateisimpia ja kalkkipitoisimpia ja monet kasvit ja eläimet viihtyvät siellä.

Isotalvikki

Putous Lullelaaksossa

Vanamoita

Vaikutti, että Norjan puolelta oli hankala löytää telttapaikkaa tai mitään muutakaan. Asutus oli yllättävän tiheää ja luontokohteet jokseenkin heikosti merkitty. Ainoan Norjan puolella viettämämme yön päädyimmekin olemaan teltassa taukopaikalla valtatien kupeessa sateessa. Yöllä parkkipaikalle oli ilmestynyt myös sveitsiläinen auto teltan kera.

Mainittakoon vielä, että aivan viimeisen yön ennen Rovaniemellä odottavaa saunamökkiä vietimme Pallas-Yllästunturin kansallispuiston reunalla Ketomellalla. Paikka ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta ainakin rauhallinen.

Loppusanat

Käsivarren erämaa osoittautui yllättävän kiviseksi maastoksi verrattuna päälaen tasaisiin tuntureihin. Väkeä oli myös paljon, mutta lähinnä vain kalottireitin varressa. Omille teilleen maastossa olisi ollut varaa lähteä pidemmällekin, mutta monesti piti miettiä jokia ja hankalien kivikkojen kiertämistä. Kalottireitti itsessäänkään ei ollut helpoimmasta päästä, koska se on hyvin kulunut tuhansien kävijöiden jaloissa. Kiviä on siis polullakin kiitettävästi. Haltille olisi mukava piipahtaa joskus, mutta yli 50 kilometria suuntaansa Kilpisjärveltä ei taitu ainakaan painavalla varustuksella kovin joutuisasti eikä edestakaisin taivallus innostaisi. Parasta olisi varmastikin kulkea yhteen suuntaan reittiä seuraillen ja takaisin omia teitä. Mekin välttelimme reittiä, minkä pystyimme ja päädyimme vain parina päivänä taittamaan matkaa sitä seuraillen. Telttapaikkoja oli hankala löytää kivisyyden takia, mutta lopulta aina jonkinlaisen toki sai. Muita telttoja emme taivalluksellamme nähneet.

Maisemat alueella ovat Suomen mittakaavassa omaa luokkaansa ja Norjan lumiset jylhät huiput toivat omaa tunnelmaansa. Paikoin karuus oli ehkä hieman liiallistakin ja keskittyminen kohdistui pelkästään nilkkojen suojeluun. Vaellus olis silti onnistunut ja säät suosivat meitä, toisin kuin edellisellä ja seuraavalla viikolla olisi ollut.

Lähdimme kesällä Käsivarteen oikeastaan lähinnä kasvien ja lintujen näkemisen toivossa. Lintuja olikin ihan mukavasti aina pulmusesta vesipääskyyn. Kasveja ei ollut niin paljon kuin olimme toivoneet, mutta itselleni lähes kaikki olivat uusia ja siksi riittivät vallan mainiosti. Näkemättä jäivät kuitenkin muun muassa pahta-ailakit ja monet muut erityisesti kalkkia suosivat harvinaiset Haltin kasvit.

pulmunen
vesipääsky
tunturikihu
lapintiira
keräkurmitsa
kiiruna
lapinsirkku
tylli
liro
punajalkaviklo
piekana
riekko
lapintiainen
kapustarinta
sinirinta